sunnuntaina, kesäkuuta 08, 2008

Violetti huivi

Lanka: Wetterhoffin Sivilla, väri nro 914, 122g
Puikot: 4,5 mm pitsipyörö
Mitat: n. 260 x 25 cm
Kamera löysi langasta melkein joka kuvaan uuden värisävyn, eikä mikään sen tulkinnoista ole täsmälleen oikea. Lace Ribbon oli helppo ja hauska malli tehdä. Yhtäkkiä se ylettyi syliin, ja siitä matka jatkui kuin huomaamatta lattialle. Violetissa huivissani on pienenpieni kaavion liian nopeasta vilkaisusta johtuva virhe. Tein langankierron ja kavennuksen rivillä 23, vaikka se olisi pitänyt neuloa kuten rivi 11. Itseasiassa huomasin asian vasta äsken tehdessäni linkkiä ohjeen sivulle. Näin sitä voi ihminen tikuta kolmatta metriä ilman että mikään hälyttää, onnellisen tietämättömänä. Tämä on kuitenkin ensimmäinen valmiiksi asti neulomani pitkä huivi. En pingottanut sitä. Tekele sai vesikylvyn, jonka jälkeen levittelin sen auki pyyhkeen päälle kuivumaan.


perjantaina, kesäkuuta 06, 2008

Rupikonna

Lanka: Novitan Huopanen
Puikot: 6 mm sukkapuikot
Lähtikö väriä huovutusoperaatiossa vai oliko lanka alunperin haalistuneen oloista, en muista, sillä neuloin laukun jo viime syksynä. Lopputulos ei ollut mielikuvan kaltainen, ja napin kiinnityskin kesti yli puoli vuotta. Nyt veska on valmis, mutta ei tämä torille pääse. Huopuikin rumasti. Keksin, että sisäpuolella on oltava kännykkätasku, se näkyy vähemmän kauniisti ulkopuolelle. Tämä on oivallinen langanpätkien keräilypaikka. Joku päivä otan kahvasta kiinni ja heitän koko komeuden sisältöineen karkeajäteastiaan. =)


sunnuntaina, kesäkuuta 01, 2008

Voikukkien aikaan

Malli: Unst, kirjasta Knitting On the Road
Lanka: Lanett, 80 g
Puikot: 2,5 mm bambupyörö

Luonnon vihreys on huumaavaa, mutta puolivillin nurmen lyhtyinä loistavat voikukat. Esittelyssä ovat kalpeankeltaiset Unst-sukat. Hieman mitäänsanomaton variointi mallista. Haalea väri ja keveä pikkusievä pitsi vievät kuitenkin ajatukset kesään.


lauantaina, toukokuuta 17, 2008

60 pikku kurpitsaa

Lanka: Lanett, 100 % merinovilla, 90 g
Puikot: 2,5 mm bambusukkapuikot
Porkkanainen oranssi ei ole omia värejäni, mutta sukissa on hauska kokeilla parin kerän voimalla leikitellen. Neuloin taas kerran varteen lisää pituutta, kuusi mallikertaa yhteensä. Tuossa vaiheessa vaaka ilmoitti, että Lanettia on jäljellä jalkateräni tarvitsemat grammamäärät. En ole tyyli- tai muotitietoinen, ja tämähän onkin neuleblogi, joten esittelen nyt päivän kotiasun: luonnonvalkoiset modaalikalsarit pitsisin lahkein, indiskan ohut puuvillahame ja tärkeimpänä villasukat, joista luovun kotioloissa vasta heinäkuun helteillä.

tiistaina, toukokuuta 06, 2008

Go With the Flow Socks

Malli: Go With the Flow Socks
ohje kirjasta Favorite Socks
Lanka: Lorna`s Laces Shepherd Sock, 80% villa, 20% nylon
väri Chino, menekki 112 g
Muuta: 1,5 metriä beigeä, valkopilkullista joustavaa nauhaa
Puikot: 2,5 mm sukkapuikot

Vaikka kokonaisvaikutelma on yksivärinen, on langassa erittäin kauniita värivivahteita. Sävystä tulee mieleen rantahiekka, maitokahvi tai kanelipulla. Ehkä lanka olisi ollut enemmän edukseen hieman monimutkaisemmassa mallissa. Tikuttelin varteen melkein puolet enemmän mallikerran toistoja kuin mitä ohje vihjaili. Lähes puuduttavaa. Jämälankaa ei kuitenkaan jäänyt, ja toisaalta polvipituiset sukat ovat veikeitä.

sunnuntaina, huhtikuuta 27, 2008

Vaaleita sävyjä

Malli: Meida`s Socks, ohje Favorite Socks-kirjasta
Materiaali: cherry tree hillin supersock, 110 g, 100% merinovilla,
väri: luonnonvalkoinen
Välinetieto: kaks ja puoli milliset bambusukkapuikot
Löytyi hypnotisoiva malli ja lankaa yli varsinaisen ohjeenmukaisen tarpeen. Tuloksena on tietenkin sukanvarsi, joka venähti kuin kukkapenkin verevin rikkaruoho. Villaa jäi pikku nötikkä, jossa on muutama metri lankaa kerällä.


torstaina, huhtikuuta 24, 2008

Undulating Rib Socks

Malli: Undulating Rib Socks
Lanka: Mokkasukka, 80 g
Puikot: 2,5 mm sukkapuikot
Tarkastelussa oli jälleen uusi lanka. Pidän Mokkasukan tarpeeksi hienovaraisista sävynvaihteluista. Mallikuviota oli helppo neuloa, ja tuloksena on sukkaan sopiva joustava neulepinta.